Sunday, February 3, 2013

Uskomaton ongelma: Vaipat myytiin loppuun Norjasta! – Stara


Pohjoismaissa ihmeteltiin taannoin vakavaa voipulaa, kun voista tuli hetkeksi suorastaan yleillisyystarvike. Nyt Norjassa ihmetellään hyvin poikkeuksellista tilannetta, sillä lastenvaipat ovat loppuneet koko maan eteläosasta.


Syynä hämmentävään ongelmaan on hintasota, joka on yllättäen tuonut vaippojen hamstraajat Norjaan Itä-Euroopasta. Norja tunnetaan eräänä maailman kalleimmista maista, mutta sikäläiset kaupat ovat ryhtyneet kilpailemaan voimakkaasti hinnoilla esimerkiksi juuri vauvanvaipoissa saadakseen lapsiperheitä asiakkaaksi.


Tarjoushinnoilla oli kuitenkin odottamaton vaikutus, kun asiakkaita tuli kylliksi, mutta pääasiassa ulkomailta. Lopulta kaupat myivät kaikki vaippansa, ja nyt paikalliset asukkaat joutuvat tulemaan jonkin aikaa toimeen ilman vaippoja.


Rema-kauppaketjun johtaja Terje Ragnar Hansen kertoi asiasta raportoineelle Reuters-uutistoimistolle, että ulkomaalaiset ovat ostaneet viimeisetkin vaippapaketit. Suurin yksittäinen vaippaostos on ollut peräti 80.000 vaippaa. Esimerkiksi Liettuassa vaipat maksavat tuplasti enemmän kuin Norjassa tarjouksessa.




Pohjoismaissa ihmeteltiin taannoin vakavaa voipulaa, kun voista tuli hetkeksi suorastaan yleillisyystarvike. Nyt Norjassa ihmetellään hyvin poikkeuksellista tilannetta, sillä lastenvaipat ovat loppuneet koko maan eteläosasta.




Vankilassa viruvat henkilöt saattavat koko tuomionsa ajan väittää olevansa syyttömiä tekoihin, joista heidät alunperin passitettiin kaltereiden taakse. Viime aikoina maailmalla on tullut julki muutama tapaus, jossa syyttömät vangit on vapautettu vankilasta uusien todistusaineistojen ansiosta.




Viihdemaailman seuratuimman realityperheen, Kardashianien, elämästä ei puutu dramatiikkaa. Julkkistähdet ovat jatkuvasti otsikoissa muun muassa rakkaussotkujen, bisnesten ja rohkeiden kuvien merkeissä.




One Direction -poikabändin nuorin jäsen on naisseikkailuistaan tunnettu kiharapää Harry Styles. Nyt 19-vuotias miljonääri on juhlistanut syntymäpäiväänsä yhdessä ystäviensä kanssa kosteissa merkeissä.




Monille Hollywood edustaa parhaimmillaan amerikkalaisen unelman huipentumaa. Los Angelesin kaupunginosa on kuuluisa elokuvastudioistaan ja tähtinäyttelijöistään. Sieltä löytyy muun muassa kuuluisa Walk of Fame -katu.




Viime vuosina monet supertähtien jälkeläisistä ovat nousseet itsekin julkkistähdiksi vanhempiensa vanavedessä. Yksi tällaisista kaunottarista on kanadalaisen jääkiekkolegenda Wayne Gretzkyn 23-vuotias amerikkalaistytär Paulina Gretzky.




Maailmalla tulee jatkuvasti ilmi tapauksia, joissa lapsilla on huimat älykkyyden lahjat. Monet tenavat ovat päässeet varsin nuorina esimerkiksi Mensan jäseniksi.




Englantilainen julkkistähti Kelly Brook erosi äskettäin, kun kolmen vuoden suhde rugbypelaaja Thom Evansiin päättyi. Lehtitietojen mukaan syynä oli mustasukkaisuus, koska Brook oli jatkanut suhteen aikana eksänsä Danny Ciprianin tapaamista.




Koomikko Russell Brand on avautunut aiemmin julkisuudessa seksiaddiktiostaan, josta hän on jo parantunut. Poppari Katy Perrysta taannoin eronnut mies on nähty viime aikoina lukuisten julkkiskaunotarten seurassa.




Delfiinit ovat tunnetusti eräitä planeettamme viisaimpia nisäkkäitä, ja delfiinien urotöistä saadaankin lukea vuosittain lehdistä. Äskettäin raportoitiin kuinka siimaan takertunut delfiini haki ihmisiltä apua ja myös sai sitä. Irlannissa on jo pitkään ihasteltu erästä toista tapausta.




Source:


http://www.stara.fi/2013/02/03/uskomaton-ongelma-vaipat-myytiin-loppuun-norjasta/






The News from http://classy-kelly.blogspot.com